torstai 19. syyskuuta 2013

Valitettava, mutta pakonomainen muutto..

Ihanat käsineidemme käyttäjät, niin upeaa ja hienoa kuin olikaan saada pieni käsinepuoti Helsingin ydinkeskustaan oli, on sen toiminta valitettavasti lopetettava. Saimme kuulla isosta remontista, joka alkaa näinä viikkoina Ateneuminkujan toiseen päähän, toisen pään ollessa jo remontissa... Liikkeemme peittäisi kolme metrinen lauta-aita, roskalava ja tavarahissi. 

Ateneuminkuja siis suljetaan tämän viikonlopun aikana. Viimeiseksi aukiolopäiväksi jää täten siis lauantai, ylihuominen. Olemme erittäin pahoillamme niin omasta kuin teidänkin, asiakkaiden, puolesta. Harmillinen juttu, typerä veto alkaa remontoida niin, että koko katu näillä näkymin kuolehtuu, koska sen verran jo sitten meteliä, muovia ja rakennelmia löytyy tältäkin pieneltä kadunpätkältä!! 

Hämeenlinnan liikkeemme jatkaa tietysti aina vaan. Sieltä löydät kaikki mitkä aikaisemminkin ja enemmän! Tervetuloa siis sinne ostoksille. Tilaukset hoidamme edelleen sekä sähköpostilla, postilla ja paikanpäällä. 

Pidämme silmämme auki uusille kauppapaikoille pääkaupunkiseudun suunnassa... Vinkkejä myyntipaikoista saa esittää!!

Ihanaa syksyä teille kaikille! 

- Janna Sauso

1 kommentti:

  1. Hurja= kurja juttu, kun niin paljon kuitenkin teitte työtä Helsingin myymälän avaamiseksi! Tsemppiä syksyyn ja toivottavasti uusi paikka löytyy pian :))

    VastaaPoista