sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Historian havinaa ja nykypäivän toteutusta

Minä, Janna Sauso, olen jo Sauson suvun neljännen polven edustaja käsineen valmistajana. Äitini opastuksella olen pienestä asti nähnyt miten paljon aikaa, uurastusta, intohimoa, uhrauksia ja rakkautta käsineen valmistus vaatii. Se on veressä, uskokaa tai älkää, ja ennen kaikkea SUOMALAISUUS! 

Äitini on aina uskonut itseensä, osaamiseensa ja kaikkeen mihin on ryhtynyt. Intohimo nahkakäsineitä kohtaan on palanut jo yli 20 vuotta!!

Kaikki alkoi vuonna 1929. Äitini isoisä Svante Sauso perusti tehtaan, jossa alettiin valmistamaan laadukkaita ja istuvia nahkakäsineitä, parhaista materiaaleista tietenkin. Tehdäkseni historiasta hiukan lyhyemmän, äitini isä Arno Sauso jatkoi loisteliasta perinnettä vuonna 1955.

Hän poistui keskuudestamme valitettavan nuoressa iässä, jolloin toiminta jatkui äitini ja hänen sisarustensa kesken. Tehdas kuitenkin lopetettiin, koska ammattitaitoinen työhenkilöstö jäi eläkkeelle eikä uusia halukkaita ollut heidän tilalleen. 

Äitini näki valoa tunnelin päässä, kuten aina...!! :) Samoin myös hänen veljensä Sakari Sauso, joka perusti käsinetehtaan Unkariin, tuottamaan Sauson nahkakäsinettä. Äitini taas piti tärkeämpänä suomalaisuutta ja laadukasta osaamista jo niin monien vuosikymmenien oppien jälkeen, että perusti oman yrityksensä Liisa Sauso Ky:n Hämeenlinnaan vuonna 1989. Hän vei mukanaan yhden isänsä tehtaan nahanleikkaajista ja yhdessä rupesivat tuottamaan Liisa Sauson nahkakäsineitä, jotka nykyään tunnetaan kautta maan laadustaan ja yksityiskohdistaan, mittatilauskäsineistä puhumattakaan! Äitini halusi keskittää osaamisensa erikoisuuksiin, siihen arjen luksukseen, jota tarvitsemme päivittäin! :)

Markkinoilla Sauso (Sakari Sauson tuontikäsineet) on ehkä tunnetumpi kuin Liisa Sauson nahkakäsineet, koska Sauso-käsineitä myy suuret ketjut kuten Stockmann ja Sokos sekä monet muut ketjuliikkeet. Liisa Sauson nahkakäsineitä löydät vain tietyistä, erikoistuneista butiikeista ympäri Suomen sekä hänen liikkeistään, Hämeenlinnasta ja Helsingistä. 

Mutta miksi Liisa Sauson käsineet ovat sitten niin erikoisia? Ensinnäkin pystymme valmistamaan vuodessa vain muutaman tuhannen parin nahkakäsineitä, kun taas vastaavasti yksi tehdas, jossa on monta kymmentä työntekijää, valmistaa saman määrän alle viikossa. 

Yrityksessämme toimii äitini, joka ompelee, suunnittelee, koristelee ja valmistaa käsineen, sen leikkuun jälkeen sekä  Päivi Kemppainen, joka on ollut ratkaisevin henkilö koko Liisa Sauson nahkakäsineiden historiassa. Päivi korvasi Kyöstin, hänen jäädessä eläkkeelle, jolloin nahanleikkuu jatkui. Itse nahanleikkuu on yksi haastavimmista työvaiheista koko käsineen valmistuksessa. Se vie aikaa, vaatii voimia ja kärsivällisyyttä. Nahka pitää venyttää, kosteuttaa, tarkistaa, mitata, etc... lista voisi jatkua niin pitkälle, että luovuttaisitte lukemisen jo heti alkuunsa... heh. Päivi on meille korvaamaton ja aivan ihana persoona, ilman häntä, yrityksellämme ei olisi sielua! :) 

Pienestä asti, minä Janna, olen nähnyt valmistusprosessin ja auttanut siinä, missä olen pystynyt. Iän myötä kiinostukseni on kasvanut, mutta muistan myös ajan, jolloin kiinostukseni lopahti täysin sukumme perinnettä kohti. Tähän aikaan lähdin vaihto-oppilaaksi maailmalle, halusin kokea kaiken ja vaan nähdä maailmaa, ei vain karkeasti sanottuna käsineen valmistusta, heh... Maailmalla ollessani kuitenkin ymmärsin, miten suuri osa minusta eli käsinemaailmassa, miten suuri osa minua se oikeastaan oli. Se on veressä, palo sielussa. Kun palasin maailmalta, halusin olla enemmän mukana tuotannossa ja oppia enemmän, äitini kisällinä. Äitini opetti minua ymmärtämään käsineen teon ideologiaa ja ennenkaikkea opetti minulle, miten käsine kootaan ja valmistetaan kaupan hyllyyn asti. Siitä asti olen ollut osa äitini upeaa yritystä, ja kannan nimeäni, Sausoa, ylpeydellä!! 

Valmistamme käsineemme parhaista mahdollisista materiaaleista, joita ovat etiopialainen karvalammas ja suomalainen poro. Nämä kaksi ovat suurimmat nahanlähteemme. Kaikki kuvioidut nahkamme ovat suomalaista poroa. Monet värilliset nahkamme tulevat Italiasta. 

Yksi erikoisuutemme on karitsavuorikäsine. Tämä on ehkä yksi myydyimmistä, suosituimmista ja kestävimmistä käsineistämme, varma ase kylmään Suomen talveemme! Valmistamme itse käsineen vuorin, joka takaa istuvuuden. Näin käsineessä on kaksi käsinettä päällekkäin, jolloin se on varmasti lämmin. Muita vuorivaihtoehtoja on cashmire, villa- ja silkkivuori, puuvillavuori sekä rukkasissa aito lammasvuori. Kaikki vuorivaihtoehtomme ovat AITOJA MATERIAALEJA, emme käytä tekovuoria kuin vain tilauksesta! 

Tuotantomme (pajamme) sijaitsee Hämeenlinnassa, jossa voit nähdä paikanpäällä, kuinka käsine syntyy alusta loppuun.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti